keskiviikko 26. elokuuta 2009

Taantuma päättyi

Helsingin Sanomat uutisoi tänään nettisivuillaan: "Nordea: Taantuma on päättynyt". Vuoden loppupuolella Suomen talouden uskotaan ponnahtavan nopeaan kasvuun.

Wikipedia kertoo:
"Taantuma määritellään makrotaloustieteessä usein tilanteeksi, jossa maan bruttokansantuote on laskenut kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä. Tämän määritelmän mukaan puoli vuotta ilman talouskasvua tarkoittaa siis taantumaa. Jos samaan aikaan esiintyy normaalia korkeampaa inflaatiota, syntyvää ilmiötä kutsutaan stagflaatioksi.
Lyhyttä taantumaa kutsutaan useimmiten taloudelliseksi korjausliikkeeksi tai matalasuhdanteeksi. Pidentynyt taantuma on puolestaan lama
."

Taantuma alkou näkyä jo vuonna 2007, mutta Suomi ajautui tilanteeseen vasta 2009 vuoden helmikuussa. Silloin Suomen bruttokansantuote kääntyi laskuun.

Kiina ei ole ollut virallisesti lamassa lainkaan ja nytkin se vetää maailman talouden elpymistä.

"Markkinatalous on hieno juttu. Se ei ole stabiili kuin siinä, että syklit seuraavat säännöllisin noin kymmenen vuoden välein.Kun varastot täyttyvät ja tuotetaan liikaa, markkina korjaa itsestään. (Johtuuko huonoista johtajista, se on eri kysymys)N. kymmenen vuoden välein varastot on pakko tyhjentää, jo siksikin, että tavara on vanhentunutta. Ylituotanto vanhoista tavaroista on purettava samassa alasyklissä.

Markkinat pakottavat uusiutumaan: tuotantopanokset, tuotanto ja myöskin henkilöstö uusiutuu. Markkinat pakottavat myös innovoimaan.Tuotekehittelemään.Kun varastot ovat taantumassa tyhjentyneet ja kulutus kaikilla aloilla maailmassa jatkuu niinkuin elämäkin, varastot on täytettävä.

Kun varastoja täytetään, syntyy tilauksia ja taantuma päättyy käytyään syklin alakulmassa lähtien nousuun, ehkä nopeaankin.Liian nopea nousu on aina vaaratekijä, joka on otettava huomioon.Eri asia on käsitellä asioita henkilökohtaisella puolella.

Markkinataloudessa yleensä menettää sen, mikä itseasiassa kuulunutkaan olla.Markkinataloudessa myös on suuria voittajia. Voittajia ovat ne, jotka sijoittavat syklissä: ostavat alasyklin pohjassa ja myyvät silloin kun selvä ylikuumeneminen on huipussaan. Kaikkai alkaa alusta n. kymmenen vuoden päästä. " Markkinatalousvalistusta HS:n keskustelussa.

Työttömyys kuitenkin lisääntyy edelleen ja lomautettuja on tuhansia. Suomen velkataakka kasvaa reilusti ja on puhuttu jopa sen kaksinkertaistumisesta. Velkaa tarvitaan talouden elvyttämiseen ja työllisyyden turvaamiseen. Korkojen pitäisi kääntyä nousuun, joten ylihalvasta asuntolainasta ei kannata enää haaveilla.


Talouden taantuma päättyi, mutta elvytys on edessä. Taantuma jatkuu vielä kansalaisten keskuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että työttömyys ei ole taantuman määritelmä. Ihmisiin kohdistuva kurjuus voi jatkua vielä pitkälle nousukauteen menenssä.

Ei kommentteja: