Näytetään tekstit, joissa on tunniste LOVE DOESN'T LOVE. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LOVE DOESN'T LOVE. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. syyskuuta 2009

Jättiryhmä

x

Pitkästä aikaa sisällä valmentamassa. Hyvällä fiiliksellä mennään, vaikka vuoden vaihdossa ollut valmentaja kiljui ja huusi jatkuvasti. Erityisesti silloin, kun olin ohjeistamassa jättiryhmän lapsia. Piltit olivat varmaankin kauhuissaan. Lohdutukseksi jaoimme heille lopuksi tarroja.

Tenniksen jälkeen painelimme kiinalaiseen syömään jättimäisellä tyttöporukalla. Ruoka oli hyvää ja jaksoin kerrankin syödä kokonaisen annoksen. Kuulin tosin jälkikäteen, että annokset ovat pienentyneet.


Vatsa täynnä ryntäsin Sotilaskotiin työvuoroon. Tulipa taas tienattua kaakao, mokkapala ja voileipä. Kerrankin kassa täsmäsi alussa ja lopussa. Asiakkaitakin oli huimat 23.

torstai 20. elokuuta 2009

Blogista

R U N W A Y - tyyli
Vaatteita, koruja, kenkiä ja laukkuja.
Klassista tyylikkyyttä ja muodin uusimpia virtauksia.

L I P S T I C K - kauneus
Ripsiväriä, tehoseerumia, puuterihuiskuja ja jalkarasvaa.
Ihon- ja hiustenhoitoa, meikkausta ja tuotevertailua.

O N I O N S - yhteiskunta
Kokouksia, uutisotsikoita ja mielipiteitä.
Aloittelevaa kansalaisaktiivisuutta.

P E A C E - kansainvälisyys
Ystäviä, kokemuksia ja rauhanturvaajia.
Muistelmia ja kaipuuta.

L O V E , D O E S N ' T L O V E - ihmissuhteet
Nimetöntä sydänhoitoa.

P n P - P A P E R & P E N - työ
Kyniä, paperia ja tennismaila.
Opiskelua, tulevaisuudensuunnitelmia ja valmentamista.

D A N C E , B A B Y - terveys
Hypähdyksiä, pyörähtelyjä ja loppuvenyttelyjä.
Liikuntaa, unta ja ravintoa.

F L U F F I E S - biologia
Saippuaa, porkkanaa ja pokaaleja.
Malla, Lotte ja kultakaloja.

S O U N D - kulttuuri
Melodioita, raapustuksia ja runoilua.
Musiikkia ja taidetta.

F O R Y O U - myydään

Hyväkuntoisia tavaroita, joita en syystä tai toisesta enää tarvitse.