tiistai 1. syyskuuta 2009

NUVAAN

Ilmoittaudunpa sitten paikkakuntani Nuorisovaltuustoon ehdokkaaksi.

Nuvan sivuilta:
Nuorisovaltuusto on nuorista koostuva ja nuorten valitsema poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton vaikuttajaryhmä, jonka tehtävänä on toimia nuorten äänenä kunnassa tapahtuvassa päätöksenteossa. Nuorisovaltuuston kautta on mahdollisuus vaikuttaa nuoria koskeviin asioihin tuomalla entistä paremmin esiin nuorten mielipiteet, toiveet ja tarpeet. Parhaimmillaan nuorisovaltuusto toimii kunnassa nuorten äänitorvena, jota päättäjät ihan oikeasti kuuntelevat.

Toiminta nuorisovaltuustossa on nuorisolähtöistä: toiminnan määrittävät nuoret, eivät aikuiset. Nuva kokoontuu noin kerran kuukaudessa kokousten merkeissä, minkä lisäksi jäsenet jakautuvat tarpeen mukaan pienempiin työryhmiin (esim. tapahtumatyöryhmä, vaalityöryhmä jne.), jotka palaveeraavat omalla kokoonpanollaan. Nuorisovaltuustolla on edustus kaupungin lautakunnissa; lautakuntaedustajat valitaan nuva-jäsenten kiinnostuksen mukaan, yhteisellä päätöksellä, ja edustajilla on lautakuntien kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Nuorisovaltuusto myös suunnittelee ja järjestää toimintaa ja tapahtumia nuorille yhdessä nuorisoyksikön kanssa.

Tosiasiassa Nuva kärsii mitä pahemmista uskottavuusongelmista; jos nuoretkaan eivät usko Nuvaan, niin kuinka päättäjätkään voisivat. Näkyvä toimninta on kohdistunut edunvalvonnan sijaan tapahtumien ja erityisesti Nuvassa jäseninä olevan bändin keikkojen järjestämiseen.

Ei kommentteja: